Mikko Räsänen: Kolmen kuukauden sääntö haittaa houkuttelevuutta

Hallitus on päättänyt esittää työttömiksi jääville ulkomaalaisille kolmen kuukauden enimmäisaikaa uudelleentyöllistymiselle. Ulkomaalaislainsäädäntöön suunnitelluista muutoksista tämä niin sanottu kolmen kuukauden sääntö on herättänyt eniten kriittistä keskustelua. Se on lisännyt merkittävästi ulkomaalaisten epävarmuutta ja haluttomuutta jatkaa työntekoa Suomessa. Tästä useat Suomessa toimivat yritykset ja työnantajat ovat tuoneet esiin huolensa. Esitys on jo heikentänyt Suomen maakuvaa ulkomailla, erityisesti täällä jo työskentelevien ulkomaalaisten keskuudessa. EU:ssa on keväällä vahvistettu direktiivimuutos, jonka mukaan työnhakuajan on oltava vähintään 3 kuukautta, mutta se voi olla kansallisesti pidempikin. Tällä hetkellä esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa myös työntekijöille määräaika on 6 kuukautta.

Huolet käyvät ilmi myös viime kesänä tehdystä maakuvatutkimuksesta sekä hiljattain tekemästämme jäsenkyselystä. Suomen onkin markkinoitava itseään ulkomailla sekä kiinnostavana työntekomaana että palkitsevana opiskelu- ja tutkimusympäristönä. Kansainvälinen kilpailu osaajista on myös kilpailua investoinneista Suomeen. Onneksi esitystä on parannettu joltain osin sen valmistelun aikana, mutta ei riittävästi. Erityisasiantuntijoiden ja johtajien työnhakuajaksi esitetään kuuden kuukauden jaksoa, mutta sama aika pitäisi ulottaa myös osaavien työntekijöihin työnhakuun.

Rekrytointiprosessit ovat Suomessa pidentyneet. Kestoa ovat kasvattaneet työelämässä yleistyneet soveltuvuusarvioinnit ja useat haastattelukierrokset taustaselvityksineen. Vielä rekrytointipäätöksen jälkeen tulee yhä useammin tehtäväksi turvallisuusselvitys. Lisäksi lomakaudet venyttävät rekrytointeja kesäisin ja vuodenvaihteessa.

Hallinnollisen taakan vähentäminen

Esityksessä työnantajan tulisi ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle työn päättymisestä sanktion uhalla. Hallituksen tulisi vähentää yritysten hallinnollista taakkaa eikä lisätä sitä. Viranomaiset voivat jo tulorekisteristä seurata ihmisten työssäkäyntiä ja palkansaantia ilman uusia velvoitteita työnantajille. Toinen vaihtoehto olisi ottaa käyttöön menettely, jossa työstä pois jäävä itse tekee ilmoituksen työnsä päättymisestä ja saa sen perusteella työnhakijan statuksen. Näin toimitaan Tanskassa ja Norjassa.

Kuriositeettina esityksessä ehdotetaan ilmoitettavaksi myös työsuhteen päättymissyy. Tätä on mahdoton ymmärtää. Maahanmuuttovirastolla ei ole käyttöä tälle tiedolle, eikä tarpeettoman tiedon ilmoittamista pidä edellyttää. Olisi parempi käyttää Maahanmuuttoviraston resursseja ilmoitusten vastaanoton ja ulkomaalaisvalvonnan sijaan asiakasneuvontaan ja lupakäsittelyyn.

Työnhakijan oikeudet ja kansalliset pula-alat

Esitys työnhakijan työnteko-oikeuden laajentamisesta työvoimapula-aloille on kannatettava. Pula-alojen määrittelyyn esitetään valtakunnallista tarkastelua, mikä ei vastaa työmarkkinoiden todellisuutta. Valtakunnallinen tarkastelu johtaisi siihen, ettei muutoksella olisi tosiasiallista merkitystä. Lain valmistelussa pula-aloina olivat lähinnä sosiaali- ja terveysalojen ammatit. On selvää, etteivät muista töistä työttömäksi jäävät pysty työllistymään näihin töihin kolmen tai edes kuuden kuukauden aikana. Työvoimapulaa onkin tarkasteltava rekrytoivien työpaikkojen näkökulmasta, jotka ongelmasta kärsivät, ELY-keskusalueittain.