ECSI - Employers´ Confederation of Service Industries

09/05/2024 | News release | Distributed by Public on 09/04/2024 21:06

Anne Kangas: Yrittäjä haluaa hakea kasvua – luodaan sille edellytykset!

Pk-sektorin yrittäjät ovat Suomen kasvun tekijöitä. Julkinen valta on kuitenkin avainasemassa, kun politiikan päätöksillä luodaan lähtökohdat ja edellytykset kasvulle. Laitetaan siis vauhtia tärkeille yrittäjyyspolitiikan reformeille ja avataan tietä pk-yritysten kasvulle kohti keskisuurta Mittelstand-kokoluokkaa, kannustaa EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja, omistajayrittäjä Anne Kangas (Hoitokoti Päiväkumpu).

Yrittäjän päivä 5.9. on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan yrittäjyyden merkitystä niin omassa elämässä kuin koko Suomen tasolla. Aihe on tullut tutuksi, kun olen toiminut yrittäjänä jo 17 vuotta ja sitäkin pidempään perheyhtiömme palveluksessa. Vuosien mittaan olen toiminut myös monissa luottamustoimissa kehittämässä yritysten toimintaedellytyksiä.

Minulle yrittäjyys merkitsee ennen kaikkea vastuuta - vastuuta yrityksestä, asiakkaista ja omista työntekijöistä. Vastuuta siitä, että kehitän ja vien eteenpäin yritystämme. Päivät ovat usein pitkiä ja tehtävät moninaisia. Silti vastuu ja vapaus, työn merkityksellisyys ja loistava tiimi ovat onnistuneesti balanssissa, koska edelleen lähden aamuisin töihin intoa täynnä. Tulevaisuuteen uskoen, haasteista huolimatta!

Suomi on täynnä kaltaisiani tulevaisuuden rakentajia: eri puolilla maata on yli 260 000 pk-sektorin yrittäjää, joista lähes 80 000 toimii työnantajana (alkutuotanto pois lukien). Aivan erityinen merkitys on ns. Mittelstand-yrityksillä eli yrittäjävetoisilla keskisuurilla 50-500 hengen työnantajayrityksillä. Suomen hallitusohjelmassa on sitouduttu tuplaamaan yrittäjävetoisten Mittelstandien määrä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen toteutuminen merkitsisi huomattavaa kasvusysäystä niin työllisyydelle, investoinneille, viennille kuin koko kansantalouden elinvoimalle.

Toimintaympäristö kuntoon, reformit maaliin

Kasvuun liittyvät päätökset ja riskinotto tehdään viime kädessä aina yrityksissä. Julkinen valta on kuitenkin avainasemassa, kun politiikan päätöksillä luodaan lähtökohdat ja edellytykset kasvulle. Hallitusohjelmassa on useita reformeja, joilla yrittäjävetoista kasvua voidaan edistää. Näistä keskeisiä ovat muun muassa työmarkkinauudistukset, tuotekehitysrahoituksen kasvattaminen, julkisen sektorin avaaminen kilpailulle, norminpurku ja investointiluvituksen uudistus. Me pk-sektorin työnantajayrittäjät toivomme näiden ripeää toimeenpanoa.

Kasvua ja uudistumista edesauttaisi konkreettisella tavalla se, jos veroratkaisuin helpotettaisiin yritysten sukupolvenvaihdoksia. Kasvu tarvitsee tekijänsä ja siksi Suomi on pidettävä houkuttelevana maana myös kansainvälisille osaajille. Logistisia yhteyksiä on kehitettävä niin huoltovarmuuden kuin esimerkiksi matkailun näkökulmasta.

Yksi tärkeä kehitettävä asia on lupaprosessien sujuvuus. Moni yrittäjä sinnittelee kohtuuttomissa lupajonoissa ja odottaa muuta viranomaispäätöstä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen edellyttää rekisteröintiä. Siihen liittyen yrittäjien on odotettava myönteistä rekisteripäätöstä ennen toimintansa aloitusta, vaikka heillä on voimassa oleva ammattihenkilöoikeus. Tässä ns. soteri-rekisterijonossa on tällä hetkellä 3 400 hakemusta ja käsittelyajat ovat kohtuuttomia.

Olemme tehneet Suomessa asioita myös oikein, sillä moni nuori haluaa ryhtyä yrittäjäksi. Näin ei ole aina ollut. Sama arvostuksen nosto tulee saada myös suomalaiselle omistajuudelle. Toivotaan, että suomalaiset omistajat ja yrittäjät haluavat myös jatkossa satsata Suomeen. Hyviä mahdollisuuksia kasvuun tuovat sekä vihreä että digitaalinen siirtymä. Suomessa on myös upeaa osaamista, jonka pohjalta voimme rakentaa liiketoimintaa uusiin mahdollisuuksiin.

Rakennetaan yhdessä Suomelle positiivista, yrittäjämyönteistä, kasvuhakuista ja voittavaa ilmapiiriä.

Hyvää Yrittäjänpäivää kaikille yrittäjille ja yrittäjien ystäville!

Anne Kangas
EK:n yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja
Hoitokoti Päiväkummun omistajayrittäjä