Poliisi

08/03/2024 | Press release | Distributed by Public on 08/03/2024 11:55

MM-rallit ovat poliisin osalta jatkuneet rauhallisina

MM-rallit ovat poliisin osalta jatkuneet rauhallisina

Julkaisuajankohta 3.8.202420.49
Uutinen

MM-Rallin lauantaipäivä on sujunut poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Liikenne ruuhkautui tänään aika ajoin 9-tiellä Jyväskylän eteläpuolella rallien katsojaliikenteen vuoksi. Päivän aikana poliisi on pysäyttänyt liikenteessä Keski-Suomessa kaksi kuljettajaa epäiltyinä rattijuopumuksesta ja kolme kuljettajaa epäiltyinä törkeästä rattijuopumuksesta. Illan poliisipartiot määräsivät liikenteessä kahdeksan sakkoa ja tien päältä tavoitettiin yksi etsintäkuulutettu. Oriveden seudulla poliisi on päivällä tavoittanut liikenteessä kaksi rattijuopumuksesta epäiltyä ja määrännyt muutamia ajokieltoja.

Päivällä poliisi valvoi Jyväskylän keskustassa rauhallista kadunvaltausta, josta oli etukäteen ilmoitettu poliisille. Tapahtuma sujui rauhallisesti. Paikalla oli noin viitisenkymmentä henkilöä.

Jyväskylän keskustan alueella on illan suussa paljon ihmisiä. Poliisi valvoo liikennettä ja yleistä järjestystä läpi illan ja yön. Poliisi tiedottaa yön kulusta huomisaamuun kello 10 mennessä.

MM-ralli jatkuu vielä huomenna, ja päättyy iltapäivällä. Poliisin keskeisenä tehtävänä ralleihin liittyen on valvoa yleistä järjestystä ja turvallisuutta, erityisesti liikennettä. Paluuliikenne rallien jälkeen voi aiheuttaa pitkiä jonotusaikoja 9-tielle Jämsän ja Jyväskylän suuntaan. Varaa matkalle riittävästi aikaa.

JyväskyläKeski-SuomiPirkanmaaSisä-Suomen poliisilaitosUutinenValvonta- ja hälytystoiminta