University of Turku

10/03/2024 | Press release | Distributed by Public on 10/03/2024 00:06

Sähköautoihin suhtaudutaan Suomessa epäilevästi, mutta omakohtainen kokemus muuttaa asenteita tehokkaasti

Tuore tutkimus tuo esiin, mitä suomalaiset ajattelevat sähköautoilusta, millaisia nykyiset sähköauton omistajat ovat ja mitkä tekijät herättävät ihmisten kiinnostuksen sähköauton hankkimiseen.

Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, millaisia mielikuvia ja asenteita suomalaisilla on sähköautoilusta. Psykologian erikoistutkija Nils Sandmanin mukaan tutkimustieto osoittaa, että sähköautot tuottavat elinkaarensa aikana yleensä vähemmän ilmastonmuutosta ruokkivia kasvihuonekaasupäästöjä kuin vastaavan kokoluokan polttomoottoriautot.

"Tämän vuoksi sekä valtiot että autovalmistajat ovat viime aikoina panostaneet sähköautoilun kehittämiseen ja sähköautoista on tullut Suomessakin realistinen vaihtoehto polttomoottoriautoille suuressa osassa maata", hän kertoo.

"Liikenteen sähköistymisen edistymiseen liittyy taloudellisten ja teknisten kysymysten lisäksi kuitenkin myös psykologisia näkökulmia: ihmisten asenteet, mielikuvat ja motiivit vaikuttavat merkittävästi siihen millaisia autoja hankitaan ja miten niillä ajetaan", Sandman jatkaa.

Toiset sähköautoilijat arvostavat auton pieniä päästöjä, toiset suorituskykyä

Tulosten mukaan tutkimukseen osallistuneet vastaajat, joilla ei ollut omakohtaista kokemusta sähköautoista suhtautuivat niihin keskimäärin melko negatiivisesti ja ajattelivat, että sähköauton lataamiseen ja toimintamatkaan liittyvät ongelmat ovat suuria. Sen sijaan sellaiset vastaajat, joilla oli omaa kokemusta sähköautoilusta, suhtautuivat sähköautoihin enimmäkseen positiivisesti ja eivät kokeneet lataamista ja polttomoottoriautoja lyhyempää toimintamatkaa erityisen ongelmallisina.

Nykyiset sähköauton omistajat olivat keskimääräistä varakkaampia, monet omistivat useita autoja ja he ajoivat paljon, keskimäärin 30 000 kilometriä vuodessa. Heidät oli mahdollista jakaa karkeasti kahteen ryhmään autojen ominaisuuksien arvostamisen perusteella: ensimmäinen ryhmä piti tärkeänä auton pieniä päästöjä ja edullisia käyttökustannuksia. Toinen ryhmä piti tärkeänä auton suorituskykyä ja ominaisuuksia, kuten nopeaa kiihtyvyyttä ja tyylikästä ulkonäköä.

"Sähköautot vaikuttavat kiinnostavan siis hyvinkin erilaisia ihmisiä: sekä elämäntavoista syntyvistä päästöistä kiinnostuneita, että auton suorituskyvystä kiinnostuneita", Sandman sanoo.

Sähköauton kokeileminen saa ihmiset kiinnostumaan sähköautoilusta

Merkittävin tekijä, joka lisäsi vastaajan kiinnostusta hankkia sähköauto oli omakohtainen kokemus sähköautoilusta. Henkilöt, jotka olivat kokeilleet sähköautoa, olivat paljon kiinnostuneempia hankkimaan sellaisen itse kuin sellaiset vastaajat, jotka eivät olleet henkilökohtaisesti kokeilleet sähköautoa. Lisäksi myös huoli ilmastonmuutoksesta lisäsi vastaajan kiinnostusta sähköauton hankintaan.

Kiinnostusta sähköautoiluun vähensivät monilla vastaajilla sähköautojen korkea hankintahinta ja sekä epäilys siitä, että auton lataaminen ja toimintamatka eivät olisi riittäviä omiin tarpeisiin.

Tutkimus toteutettiin Turun yliopistossa osana Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamaa Ilmastotuuppaus-hanketta ja se perustuu vuonna 2022 kerättyyn kyselyyn, johon vastasi yhteensä 3857 suomalaista aikuista. Tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa liikenteen sähköistymisen edistämiseen pyrkivän päätöksenteon tukena.

Tutkimus "But can it drive to Lapland? A comparison of electric vehicle owners with the general population for identification of attitudes, concerns and barriers related to electric vehicle adoption in Finland" on julkaistu kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa PLOS Climate.

Kuva: Nils Sandman

Tue tiedettä ja tutkimusta
Tiedeuutisia Turun yliopistosta