Kustavilaishuonekaluja ja iilimatoja – Qwenselin talossa yhdistyvät säätyläiskodin arvokkuus ja kokeilevan lääketieteen keinot

Näin sitä Turussa vain istutaan spontaanisti museon pihalla kahvilla. Eipä ole vanhassa kotikaupungissani Helsingissä mikään tyypillinen aktiviteetti. Olen kerran aiemminkin kahvitellut täällä - tosin silloin tietämättä, että istun museossa, saatikaan Turun vanhimmassa puutalossa.

Turun palolta selvinneet puurakennukset ovat vaikuttava näky. Yli kahdensadan vuoden aikahyppy näkyy tyylissä, mittasuhteissa, pinnoissa sekä yksityiskohdissa. Kaikki on jotenkin pientä ja herkkää, mikä on sinänsä paradoksaalista, koska niin moni asia Qwenselin talossa on selvinnyt eräästä Suomen suurimmasta onnettomuudesta.

1700-luvun säätyläisten matkassa

Museokierros alkaa U:n muotoisen rakennuksen oikeasta ylänurkasta. Kierrämme yleisötyön tuottajan, Tuula Hännisen, matkassa 1700-luvun tyylisen säätyläiskodin läpi ihaillen kustavilais-, rokokoo- ja empiretyylisiä huoneita. Vaikka kalusteet eivät olekaan alkuperäiset, niistä välittyy tarkka mielikuva siitä, miltä huoneet ovat aikoinaan näyttäneet.

Erityisesti käsin maalatut tapetit herättävät minussa ihastusta. 2020-luvun pitkälti automatisoidussa maailmassa tuntuu hassulta, että tapettien maalaaminen on joskus tehty käsityönä. Kauniiden asioiden kuvaamisen lisäksi seinämaalauksilla on kerrottu tarinoita, mikä näkyy muun muassa salin puutarha-aiheisesta maisematapetista. Ajan saatossa pellavakangas on mennyt kupruille suurimmassa osassa huoneista. Joissain tapetti on jopa revennyt, mikä on mielestäni vahva - vaikkakin tahaton - osa niiden välittämää tarinaa. Samoin kuin kaupungin äänekkäimmät lattiat.

Qwenselin talon kuuluisimmat asukkaat olivat Pippingin perhe, jonka isä Josef työskenteli lääketieteen professorina Turun akatemiassa. Pippingit kuuluivat Turun silloisesta kymmenestätuhannesta asukkaasta siihen tuhanteen, jotka miellettiin säätyläisiksi.

1700-luvun lopulla elämä ei kuitenkaan kohdellut silkkihansikkain edes parempiosaisia. Professorin ensimmäinen vaimo Maria koki valitettavan kohtalon kuollessaan vain 28-vuotiaana kuudennen lapsen synnytyksen yhteydessä. Pipping meni uudelleen naimisiin ja sai 1800-luvun puolella uuden vaimonsa Beatan kanssa vielä kymmenen lasta lisää. Myös heistä suuri osa menehtyi ajalle tyypillisesti jo hyvin nuorella iällä.

Perheen menetykset ovat mielestäni hieman ironisia, sillä Pipping oli kirurgian lisäksi erikoistunut myös lastentauteihin ja synnytysoppiin, kuten tuohon aikaan sanottiin. Pipping sai kuitenkin runsaasti kiitosta lääketieteellisistä ansioistaan ja hänet jopa aateloitiin vuonna 1812. Näin perheenjäsenistä tuli Pippingsköldejä, kun nimen perään liitettiin aatelisarvoa osoittava pääte.

Pahaa verta ja juotikkaita

Huoneesta toiseen kulkiessa tunnelma vaihtuu pian romanttisista kotioloista apteekkarin työtiloiksi. Todellisuudessa Qwenselin talossa ei koskaan ollut apteekkia, vaan Turun palon jälkeen rakennuksessa harjoitettiin kauppatoimintaa. Pippingin lääketieteellisen linkin kautta Qwenselin talosta tuli kuitenkin apteekkarien keräilykokoelmista saatujen esineiden ja huonekalujen koti.

Aurajoelle avautuva apteekki näyttää marmoripylväineen kuin tilaan luodulta. Kalusto on peräisin Oulun vanhasta apteekista vuodelta 1858 ja onkin Hännisen mukaan yksi aikansa kauneimmista apteekkisisustuksista. Hyllyköt puolikaarineen on sovitettu tilaan museoinnin yhteydessä.

Hyllyillä lepää näyttäviä purkkeja, joiden sisällöt on kirjoitettu etiketteihin latinaksi. Huomioni kiinnittyy erityisesti suureen valkoiseen emalipönttöön, jonka päällä on pieniä reikiä ja kyljessä teksti "HIRUDINES". Sana on latinaa ja tarkoittaa suomeksi verijuotikasta.

- Eläinperäisistä lääkkeistä kuuluisimpia olivat verijuotikkaat, joita uiskenteli tuolla purkissa. Niitä myytiin ihmisille elävinä kotiin vietäväksi ja niitä käytettiin niin sanotun pahan veren poistamiseen kehosta, Hänninen kuvailee.

Mitä kaikkea lääketieteen nimissä onkaan tehty, mietin.

Raskasmetalleja iho-oireisiin

Sokerina pohjalla on elohopean lääkekäytöstä kertova näyttely, "Elämän ja kuoleman elohopea". Näyttely valottaa, kuinka kyseistä äärimmäisen myrkyllistä raskasmetallia on käytetty entisaikoina muun muassa ihosairauksien ja sukupuolitautien hoitoon. Näin teki myös kuppapotilaita hoitanut Josef Pipping.

Hännisen mukaan elohopean suosio lääkekäytössä on mysteeri. Sen terveysvaikutukset olivat jo aikoinaan erittäin kiisteltyjä, mutta elohopeaa ihmeteltiin ja kunnioitettiin sen epämetallimaisten ominaisuuksien takia.

Tieteilijän työ on kuitenkin aina ollut luonteeltaan kokeilevaa ja tie onnistumiseen on kautta historian kulkenut epäonnistumisten kautta. Joskus lääkkeen antamisen jälkeen jännitettiin, paraniko vai kuoliko potilas. Näin kahdensadan vuoden jälkiviisaudella asialle on ehkä helppo irvistää, mutta on tavallaan myös hauskaa miettiä, että vaikka sukupolvet vaihtuvat, samojen teemojen äärellä olemme edelleen: jahtaamme ehkä vieläkin ylivertaisia ratkaisuja yhteiskunnallisen tunnustuksen saavuttamiseksi, mutta perimmäinen motivaattorimme on silti pitää huolta rakkaistamme.

Tietoa kirjoittajasta

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Julkaise tämä LinkedInissä