Ministry of the Interior of the Republic of Finland

10/03/2024 | Press release | Distributed by Public on 10/03/2024 04:44

Ankkuritoimintaa kehittämällä torjutaan ja estetään nuorten rikoksia

Ankkuritoimintaa kehittämällä torjutaan ja estetään nuorten rikoksia

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.202413.42
Uutinen

Sisäministeriö on käynnistänyt poikkihallinnollisen ankkuritoiminnan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja kehittää ankkuritoimintaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjumiseksi ja vähentämiseksi. Hanke on osa kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa.

Ankkuritoiminta on tutkitusti vaikuttavaa rikosten ennalta estämistä. Jokaisella ankkuritiimin ammattilaisella on keskeinen rooli nuoren kokonaisvaltaisen tilanteen selvittämisessä. Esimerkiksi poliisi käsittelee nuoresta tehtyä rikosilmoitusta, sosiaalityöntekijä hallitsee lastensuojeluilmoitusprosessia, sairaanhoitajat toimivat terveydenhuollon asiantuntijoina päihteidenkäytön ja mielialan kartoituksessa ja nuorisotyö huolehtii vapaamuotoisemmasta kannattelusta. Ankkuritiimit tekevät yhteistyötä myös koulujen ja oppilaitosten sekä lukuisten muiden yhteistyö- ja sidosryhmäkumppaneiden kanssa.

Hankkeen aikana kehitetään ankkuritoimijoille yhteinen peruskoulutuspaketti. Koulutuspaketin tavoitteena on lisätä tietoisuutta eri toimijoiden lakisääteisistä tehtävistä ja toimivallasta sekä kuvata eri toimijoiden roolit käytännön työn tasolla.

Verkkoalustaa kehittämällä aktivoidaan ankkuritoimijoita

Ankkuritoimijoilla on yhteinen julkinen verkkoalusta sekä ammattilaisille tarkoitettu ekstranet, jonka tavoitteena on tarjota ajantasaista tietoa ankkuritoiminnasta ja siihen liittyvästä ilmiöstä. Hankkeen aikana verkkoalustaa kehitetään ja alustalla olevia materiaaleja päivitetään vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä (ml. kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävien muutokset).
Hankkeen aikana parannetaan keskeisten toimijoiden välistä tilannekuvaa ja tietämystä ajankohtaisista ilmiöistä ja niiden vaikutuksista. Tavoitteena on myös kertoa ankkuritoiminnasta hyvinvointialueille, kouluille ja oppilaitoksille.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa (Vahva ja välittävä Suomi) on tunnistettu nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntyminen vakavaksi ongelmaksi. Hallitus on sitoutunut ottamaan käyttöön tarvittavat keinot nuoriso- ja jengirikollisuuden määrätietoiseksi torjumiseksi ja vähentämiseksi. Ongelman ratkaisemiseksi, hallitus on todennut muun muassa nykyisen ennaltaehkäisevän ankkuritoiminnan tai muun vastaavan toiminnan kehittämisen yhä kattavammaksi ja toimivammaksi keinoksi.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Tiina Alanen, sisäministeriö, p. 0295 488 593, [email protected] ja [email protected]