Luostarinmäen asukkaita: kirjansitoja Simon Lifschitz

Ilman kristityksi kääntymistä Simon ei siis olisi saanut kansalaisoikeuksia, eikä oikeutta harjoittaa ammattiaan

21.08.2024

Terveisin Luostarinmäki

Luostarinmäellä tiedetään asuneen kirjansitojia, jotka ovat saattaneet pitää omaa verstastansa kaupungissa tai työskennelleet siellä mestarin alaisena. Kirjansitojat olivat käsityöläisiä, jotka kokosivat kirjat yhteen kirjapainosta tulleet painoarkit, sitoen ja päällystäen ne siistiksi kokonaisuudeksi. Työvaiheista ensimmäinen on ollut taitella painoarkit ja asetella ne luettavissa olevaan järjestykseen. Tämän jälkeen arkit on ommeltu bindinyörien avulla sidokseksi, joka on taas päällystetty kansilla. Alkuun kansien materiaalina on käytetty nahalla päällystettyä puuta, myöhemmin 1900-luvulla pahvia. Kirjailijan ja teoksen nimen painamiseen ja kirjan koristeluun saatettiin käyttää lehtikultaa.

Ruotsin valtakunnassa vielä pitkälle 1700-lukua kirjojen kauppaamisesta vastasi kirjansitojat. Heitä toimi useissa kaupungeissa ympäri valtakuntaa: Suomen alueella Turussa, Porvoossa, Helsingissä ja Vaasassa. Tarjonta keskittyi pitkälti uskonnollisiin perusteoksiin, yksinkertaisiin koulukirjoihin, almanakkoihin ja arkkiveisuihin. 1700-luvun loppupuolella myös ruotsinkieliset romaanit tekivät läpimurtoaan, ja nämä lisääntyivätkin jossain määrin kirjansitojien tarjontaan. Monet kirjansitojat olivat muuttaneet Turkuun ulkomailta tai saaneet oppinsa esimerkiksi Pietarissa, Virossa tai Saksassa. Turkuun kirjansitojien ammattikunta perustettiin vuonna 1775, joka valvoi käsityöläisten toimintaa aina ammattikuntalaitoksen purkamiseen saakka 1860-luvun loppupuolelle.

Alun perin Nathan-nimellä tunnettu Simon Lifschitz syntyi juutalaisperheeseen vuonna 1870 Vilnassa

Yksi Luostarinmäellä asuneista kirjansitojista oli Simon Lifschitz, joka saapui alueelle vuonna 1904. Hän muutti vuokralaiseksi taloon 172 perheensä kanssa. Aiemmin Simon oli avioitunut tamperelaisen Maria Amanda Liljasen kanssa, ja saanut tämän kanssa tyttären, Berthan. Perhe vietti tosin Luostarinmäellä vain vuoden, jonka jälkeen heidän tiedetään oleskelleen ainakin Hangossa ja Viipurissa.

Alun perin Nathan-nimellä tunnettu Simon Lifschitz syntyi juutalaisperheeseen vuonna 1870 Vilnassa, joka silloin kuului osaksi Venäjän keisarikuntaa. Vilnassa eli laaja juutalaisyhteisö ja kaupunki tunnettiinkin Itä-Euroopan jiddišinkielisen kulttuurin keskuksena. Ennen toista maailmansotaa Vilnan asukkaista kolmannes oli juutalaisia. Simonin saapumista Suomeen ei tiedetä, mutta varhaisimmat maininnat löytyvät lehtiartikkeleista vuodelta 1901. Tällöin hänen uutisoitiin siirtyneen evankelis-luterilaiseen seurakuntaan luovuttuaan juutalaisen seurakunnan jäsenyydestä. Piakkoin sen jälkeen hän vaihtoi myös nimensä. Päätös jättää 30-vuotiaana juutalaisuus, ainakin paperilla, herättää kysymyksiä. Mahdollisia vastauksia näihin voi kuitenkin löytää tutkimalla juutalaisten asemaa 1800-1900-lukujen vaihteen Venäjällä, ja näin ollen myös autonomisessa Suomessa.

Juutalaisten asema Venäjällä oli heikko 1800-luvulla, eikä heillä ollut kansalaisoikeuksia. Vuosisadan vaihteen jälkeen 1900-luvun alussa tehtiin useita juutalaisvastaisia hyökkäyksiä, erityisesti niillä alueilla missä asui eniten juutalaisia: Itä-Puolassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Antisemitismi ulottui myös Suomen alueella asuneisiin juutalaisiin. Suomen siirryttyä Venäjän hallinnon alaiseksi vuonna 1809 vallitsi pitkään Ruotsin vallan aikainen laki, joka rajoitti juutalaisten asutusta valtakunnan alueella tiettyihin kaupunkeihin. Venäjällä tsaarin armeijassa palvelleet juutalaiset sotilaat saivat oleskelulupia vuodeksi kerrallaan. Heidän perheellään tuli olla venäläisen viraston luovuttama erokirja, passi tai matkakirja, jonka nojalla he saivat oleskella Suomessa. Myös ammatinharjoittamista rajoitettiin vuonna 1869 uudella elinkeinoasetuksella, jonka mukaan juutalaiset saisivat myydä tietyillä rajatuilla toreilla muun muassa omatekoisia käsitöitä, leivonnaisia, käytettyjä vaatteita sekä pientarvikkeita, kuten sikareja, tupakkaa ja tulitikkuja. Turussa myynti keskittyi rakentamattomille tonteille, esimerkiksi vuoden 1827 Turun palon tuhonneelle Onnettomuudenmäelle, eli nykyiselle Puutorille. Kysymys juutalaisten kansalaisoikeuksista ilmaantui julkiseen keskusteluun 1870-luvulla. Keskustelu oli kiivasta ja johti jopa juutalaisperheiden karkotuksiin. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1918 juutalaisille viimein myönnettiin kansalaisoikeudet, sekä oikeudet harjoittaa omaa uskontoaan.

Venäjän kansalaiseksi virallisesti nimitetty Simon Lifschitz sai Suomen kansalaisoikeudet niitä anottuaan vuonna 1906, ja uudelleen vielä Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1927. Ilman kristityksi kääntymistä Simon ei siis olisi saanut kansalaisoikeuksia, eikä oikeutta harjoittaa ammattiaan. Nämä rajoitteet olisivat koskeneet myös hänen jälkikasvuaan, Berthaa, jonka tiedetään hakeneen kansalaisoikeuksia myös Suomen itsenäistyttyä. Emme voi tietenkään varmaksi sanoa löytyykö syy seurakunnan vaihtamiseen juuri kansalaisoikeuskysymyksestä vai onko kyseessä ollut jotain aivan muuta, mutta ainakin sillä on ollut vaikutusta Simonin mahdollisuuksiin. Vielä kansalaisoikeudet saaneena Simon työskenteli kirjansitojana, mutta myöhemmin myös torikauppiaana, kauppa-apulaisena ja lopulta kauppiaana.

Ylin kuva: Kirjansitoja sitomassa paperiarkkeja yhteen Luostarinmäellä Käsityötaidonpäivillä vuonna 2022. Kirjat ovat saaneet puukannet vanhojen perinteiden mukaisesti. Kuva: TMK

Lähteet:

• Ahonen, Paavo 2020. Oliko kirkon antisemitismi vakavasti otettava ilmiö Suomessa? Teologia.fi. Saatavilla osoitteessa https://teologia.fi/2020/01/oliko-kirkon-antisemitismi-vakavasti-otettava-ilmio-suomessa/ (avautuu uuteen välilehteen)
• Hakapää, Jyrki 2008. Kirjan tie lukijalle - Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740-1860. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1166. SKS, Helsinki.
• Kupila, Sanna 2018. Luostarinmäki. Turun museokeskus, Turku.
• Seela, Jacob 2012. Oikeudettomasta vähemmistöstä samanarvoisiksi kansalaisiksi - Turun juutalaisen yhteisön elämää ensimmäisen vuosisadan aikana (1875-1975). Teoksessa Kostet, Juhani & Marita Söderström. Turun synagoga. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1368. Turun museokeskuksen julkaisuja 58. SKS, Helsinki.

Tietoa kirjoittajasta

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Julkaise tämä LinkedInissä