02/23/2024 | Press release | Distributed by Public on 02/23/2024 08:09
Haku avautuu 17.3.2023 klo 9.00 ja päättyy 14.4.2023 klo 16.00.
Turun kaupungin julkisen taiteen ohjausryhmän ja kulttuurin kärkihankkeen jäsenistä koostuva valintaryhmä päättää toteutettavat ehdotukset viikolla 18.
Teokset esillä kaupunkitilassa erikseen sovitun ajan aikavälillä kesä-joulukuu 2023.
Ehdotus jätetään Kulta-järjestelmän kautta osoitteessa lomakkeet.turku.fi.
(Suosittelemme käyttämään avustusjärjestelmää Mozilla Firefox, Safari tai Google Chrome -selaimella.)
Teoshakuun osallistujat voivat ehdottaa Turun kansallisen kaupunkipuiston alueelle sijoitettavia määräaikaisia julkisia taideteoksia tai taideteoksenomaisia elementtejä. Teosehdotusten muoto on vapaa, joten kyseessä voi olla esimerkiksi visuaalinen taideteos, performanssi, ääniteos tai yhteisöllinen teos. Osa teoksesta (ei kuitenkaan koko teos) voi olla toteutettu digitaalisessa muodossa, joka on mahdollista esittää yleisölle verkon välityksellä.
Vuonna 2013 perustettu Turun kansallinen kaupunkipuisto on kaupungin viher- ja virkistysverkoston arvokkainta ydinaluetta, noin 15 km Airistolta Kuralan elävän historian kylään saakka. Puiston ytimenä on Aurajoki-miljöö. Kaupunkipuiston alueet ulottuvat Kuralan kylämäestä ja Aurajokilaakson kulttuurimaisemasta muun muassa Ylioppilaskylän, Turun vanhan kaupunkikeskustan sekä Chiewitzin serpentiinin ja Kakolan entisen keskusvankilan kautta aina Ruissaloon saakka.
Määräaikaan mennessä saapuneiden ehdotusten joukosta valintatyöryhmä valitsee neljä toteuttamiskelpoista ideaa, joille jokaiselle myönnetään 5 000 euron palkkio (alv 0 %) suunnittelusta. Neljän valitun ehdotuksen esittäjälle myönnetään suunnittelutyön jälkeen 5 000 euron (alv 0 %) toteutusta varten. Luonnosta ja toteutusta koskeva palkkiot maksetaan laskua vastaan.
Valmiit ideat tulee voida toteuttaa Turun kansallisen kaupunkipuiston alueelle siten, että ne ovat esillä erikseen sovittavan ajan aikavälillä kesäkuu-joulukuu 2023. Valitut ehdotukset toteutetaan tavoilla, jotka soveltuvat esiteltäväksi julkisessa tilassa tai muulla tavoin mahdollisimman laajan yleisön saavutettavaksi.
Toteutettavien ehdotusten suunnittelijat omistavat teokset koko prosessin ajan, myös esitysajan päätyttyä. Kaupunki ei vakuuta teoksia eikä sitoudu ylläpitoon niiden esilläoloaikana. Suunnittelijat vastaavat itse teosten kuljettamisesta esityspaikalle, asentamisesta paikoilleen sekä teosten pois kuljettamisesta. Ehdotusten antajilla tulee olla tekijänoikeus omiin teoksiinsa ja niiden osiin.
Teoshaun avulla pyritään edistämään ammattitaiteilijoiden työskentelyedellytyksiä, asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia sekä tuomaan visuaalisia elementtejä 10-vuotisjuhlaa viettävän Turun kansallisen kaupunkipuiston alueelle.
Teoshakuun voivat osallistua
Myös työryhmät voivat osallistua, jolloin vähintään ryhmän vastuuhenkilö täyttää teoshaussa esitetyt ammatillisuuden vaatimukset.
Teoshaku toteutetaan osana Turun kansallisen kaupunkipuiston 10-vuotisjuhlavuotta. Teosten toivotaan edistävän Turun kansallisen kaupunkipuiston tunnettavuutta sekä innostavan tutustumaan siihen uusin silmin.
Teosten valinnassa asetetaan etusijalle ehdotukset, jotka toteuttavat:
Valitun toteutuksen tulee tuottaa Turun kansallisen kaupunkipuiston alueelle toteutettava teos, tapahtuma tai prosessi, joka voi olla esimerkiksi ympäristö- tai maataideteos tai yhteisöllisyyttä ja iloa alueelle tuottavaa toimintaa.
Heli Lempa, projektipäällikkö, [email protected], p. 044 907 3539.
Ilo irti kaupunkiluonnosta, -elämästä ja -kulttuurista! Turussa kansallinen kaupunkipuisto on viher- ja virkistysverkoston arvokkainta ydinaluetta, kattaen noin 15 km Airistolta Kuralan elävän historian kylään saakka. Puiston ytimenä on Aurajoki-miljöö. Juhlavuosi tuo mukanaan myös teematapahtumia.
Turun kaupunki avaa avoimen ideakilpailun taideteoksen toteuttamisesta kesäkadulle. Hakuun voivat osallistua ammattitaiteilijat, ammattitaiteilijoiden ryhmät ja yhteisöt. Taidekilpailu toteutetaan osana keskustan elävöittämistä. Teoshaku on avoinna 6.-27.3.2023.