05/22/2024 | Press release | Distributed by Public on 05/22/2024 06:12
22.5.2024
Kampanja on varsin ajankohtainen, koska tulevina viikonloppuina juhlitaan koulujen päättymistä. Alkoholin välittäminen nuorille tiedetään olevan normaalia yleisempää, kun nuoret juhlivat koulun päättymistä ja kesäloman alkua. Joillakin nuorilla juhlimiseen liittyy myös alkoholi ja osa nuorista saattaa kiinnostua kokeilemaan päihteitä ensimmäistä kertaa juuri päättäjäisviikonloppuna.
Kampanjalla on tarkoitus herätellä aikuisia alkoholin välittämisen haitallisuudesta alaikäisen terveydelle ja turvallisuudelle. Sen myötä halutaan muistuttaa, että alkoholin ja nikotiinituotteiden välittäminen alaikäiselle on laitonta.
Vaikka sosiaalisen median rooli päihteiden hankinnan kanavana on selvästi kasvanut, nuoret saavat alkoholia edelleen myös perhepiiristä, huoltajilta, täysi-ikäisiltä sisaruksilta tai kavereiltaan. Jyväskylässä 2023 kouluterveyskyselyssä perhepiiristä alkoholia kertoi saaneen 32,2 % 8.- ja 9.-luokkalaisista vastaajista.
Osa huoltajista saattaa hankkia nuorille alkoholia ja ajatella näin voivansa ohjata nuorta vastuulliseen alkoholinkäyttöön. Näin toimimalla huoltaja kuitenkin myös viestii hyväksyvänsä alaikäisen päihteiden käytön. On hyvä tiedostaa, ettei alkoholia ostamalla voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon alaikäinen nuori juo, sillä nuoret saattavat juoda usein myös muuta kautta hankkimaansa alkoholia.
Kampanja muistuttaa, että alkoholi ja muut päihteet heikentävät nuorten turvallisuutta päättäjäisiltana. Kampanjan avulla pyritään saamaan nuorten huoltajat ja koko lähiyhteisö mukaan alaikäisten alkoholin käyttöä koskevaan keskusteluun. Koulujen päättyessä 5-9- luokkalaisten peruskoululaisten huoltajia tiedotetaan päihteisiin liittyvistä ilmiöistä myös Wilma-järjestelmän kautta.
Koulujen päätöspäivänä 1.6 Jyväskylän kaupunki ja useat muut toimijat jalkautuvat nuorten pariin klo 17.00-01.00 välisenä aikana. Nuorille on suunnattu myös Discord-päivystys klo 17.00-00.00.
Veturitalleilla järjestetään päihteetön School's Out- tapahtuma, jonne mukaan mahtuu 260 nuorta. Tapahtuman rannekkeiden jako aloitetaan Veturitallien pihassa 1.6 klo 15.00 alkaen. Tapahtuma on päihteetön vaihtoehto 13-29- vuotiaille koulunsa päättäneille.
Pääesiintyjänä tapahtumassa nähdään Jyväskylästä lähtöisin oleva metallibändi Lost Society. Lisäksi tarjolla on muutakin ohjelmaa kuten grillailua, pihapelejä, videopeliturnauksia ja karaokehuone.
"On meidän kaikkien yhteinen asia huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Pidetään huolta toisistamme!", muistuttaa ehkäisevän päihde- ja väkivaltatyön koordinaattori Ella Lounasto Jyväskylän kaupungilta.
Lisätietoja:
Ehkäisevän päihde- ja väkivaltatyön koordinaattori
Ella Lounasto
[email protected]
p. 040 161 7119