09/25/2024 | Press release | Distributed by Public on 09/25/2024 03:34
25.9.2024
Anni Saukkola työskentelee tällä hetkellä Jyväskylässä sairaala Novassa. Hänet tunnetaan lempeän ja tieteeseen perustuvan terveyspuheen lähettiläänä ja "somelääkärinä" Instagramissa. Saukkola on myös yksi kahdeksasta akateemisesti koulutetusta naisesta, jotka perustivat yhdessä Tiedenaiset-nimisen suomalaisen tiedeyhteisön. Tiedenaisten tavoitteena on ollut tuoda tieteellistä tietoa terveydestä erityisesti nuorten tietoisuuteen.
Saukkolan vuonna 2022 julkaisemassa Tabut, myytit ja terveys -kirjassa Saukkola puolestaan syventyy erilaisiin terveyskysymyksiin, joita nuoret ja nuoret aikuiset voivat kohdata esimerkiksi terveydenhuollossa.
- Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10. On tärkeää, että saamme Annin puhumaan aiheesta, sillä erilaiset mielenterveyteen liittyvät asiat koskettavat niin monia meistä. Annin puheenvuoroa ovat tervetulleita kuulemaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneet mielenterveydestä, kertoo kulttuurituottaja Miia Lyyra.
Tilaisuuden järjestävät yhdessä Jyväskylän kaupunginkirjasto ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut.
Tapahtuman tiedot:
Mielenterveysilta nuorille ja nuorille aikuisille
To 10.10. 2024 kello 18-19
Jyväskylän pääkirjasto, Lava 1.krs
Vapaudenkatu 39-41
Tilaisuuteen on vapaa pääsy
Anni Saukkolan Instagram
Anni Saukkolan kuva (c) Emmi Virtanen