City of Vantaa

09/24/2024 | Press release | Distributed by Public on 09/25/2024 01:23

Vantaan väkiluku ylitti 250 000

Vantaan väkiluku ylitti 250 000

Uutinen -24.9.2024

Vantaan väkiluku rikkoi elokuussa 2024 neljännesmiljoonan rajan. Väestönkasvun arvioidaan jatkuvan vahvana myös tulevaisuudessa.

Vantaa on kasvanut viidessä vuosikymmenessä maalaiskunnasta yhdeksi Suomen suurimmista kaupungeista.

Kasvun ennustetaan jatkuvan. Meidän on tärkeää tarjota jatkossakin monipuolista asumista, hyviä kouluja ja päiväkoteja sekä toimivia liikenneyhteyksiä, kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaa.

Tilastokeskuksen mukaan vantaalaisia oli elokuun päättyessä 250 073.

Yli puolet vantaalaisista on alle 40-vuotiaita. Myös Vantaan saama muuttovoitto pitkälti tulee alle nelikymppisistä aikuisista.

Vantaan huoltosuhde on keskimääräistä parempi

Nuoriin aikuisiin painottuva muuttoliike on merkittävä positiivinen asia Vantaan huoltosuhteen kannalta. Huoltosuhteella tarkoitetaan alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrää sataa työikäistä kohden.

Vuonna 2023 Vantaan huoltosuhde oli 55, kun koko Suomen huoltosuhde oli 61,9.

Täällä on työvoimaa ja nuorta väestöä. Kunhan osaamme investoida oikein väestön osaamiseen ja kehittää koulutuspolkuja, nuori kasvava väestö houkuttelee Vantaalle myös yrityksiä, Vantaan kaupungin strategia- ja tutkimuspäällikkö Vesa Kokkonen toteaa.

Vantaan asukasmäärän kasvua vauhdittivat muutto ulkomailta sekä syntyvyys

Vuoden 2024 vuoden tammielokuussa Vantaalta on muutettu enemmän muihin suomalaisiin kuntiin kuin niistä on muutettu Vantaalle. Tämä niin sanottu kotimaan nettomuutto on kuitenkin ollut selvästi vähemmän eli 171 henkilöä miinuksella kuin samaan aikaan viime vuonna (-819 hlöä).

Nettomuutolla tarkoitetaan kaupunkiin muuttaneiden ja sieltä pois lähteiden määrän välistä erotusta.

Vantaa sai vuoden 2024 tammi−elokuussa ulkomailta muuttovoittoa 2 549 henkilöä. Se oli noin viidenneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna.

Luonnollinen väestönkasvu eli syntyvyyden ja kuolleisuuden välinen erotus on alkuvuoden aikana ollut samaa tasoa molempina vuosina. Vuonna 2024 se oli +506 henkilöä.

Ennusteen mukaan 280 000 asukkaan raja ylittyy 2030-luvulla

Vantaa on edelleen Suomen neljänneksi suurin kaupunki.

Vantaan suuralueista asukasmäärältään ylivoimaisesti suurin on Myyrmäki, jossa asui vuoden 2023 lopussa 60 500 asukasta. Toiseksi suurin oli Tikkurilan suuralue, jossa asui 48 900 henkilöä.

Näiden alueiden väestö myös kasvoi eniten vuoden 2023 aikana.

Vantaan väestönkasvu jatkuu myös tulevaisuudessa. Vuonna 2023 tehdyn ennusteen mukaan kaupungissa asuu 260 000 asukasta vuonna 2026 ja 2030-luvun alussa ylitetään 280 000 asukkaan raja.

Lisätietoja

Vantaan väestö -verkkosivusto tarjoaa kattavan kuvan tärkeimmistä väestötiedoista, kuten väestönkehityksestä, ikä- ja sukupuolirakenteesta, äidinkielestä, kansalaisuudesta, kotimaan ja ulkomaan muuttoliikkeestä sekä perheistä ja asuntokunnista.

Katso Vantaan väestötiedot

Vantaan väestöennusteen tiedot on julkaistu myös verkkosivustona. Kaupungin ja osa-alueiden ennusteet julkaistaan joka vuosi. Tarkat luvut on koottu kuvioihin, taulukoihin ja monipuoliseen visualisointiin. Lisäksi sivustolla on tietoa ennustemenetelmästä. Ennusteen mukaan Vantaa saa vuosittain yli 4 000 uutta asukasta seuraavan vuosikymmenen aikana.

Katso Vantaan väestöennuste

Suosittelemme sinulle myös

Avainsanat

VäestöTilastotStrategiaTyöllisyysShow all keywords

Jaa sivu